Liike- ja julkiset tilat

YHTEISTYÖ VALAISTUKSEN AMMATTILAISEN KANSSA NOSTAA ARKKITEHDIN SUUNNITTELUN JA RAKENNUTTAJAN TYÖN JÄLJEN UUDELLE TASOLLE.

Hyvä valaistussuunnittelija ei kikkaile omiaan, vaan keskittyy ymmärtämään arkkitehdin tekemä ratkaisuja ja tilan loppukäyttäjien tarpeita. Hyvä valaistus korostaa juuri oikeita kohtia ja tekee tilasta käyttäjän kannalta toimivan. Hyvä valaistussuunnittelija ottaa huomioon erilaiset budjetit. Yhteistyössä rakennuttajan kanssa päätetään, minkä hintatason valaistukseen pyritään ja suunnittelussa valaisinratkaisut tehdään tältä pohjalta.

Bemin valaistussuunnittelu perustuu yhteistyöhön suunnittelijoiden, arkkitehtien ja rakennuttajien kanssa. Jotta valaistus voisi kruunata tilan ja rakennuksen, normaalin suunnitteluprosessin lisäksi meille on tärkeää ottaa selvää rakennuksen tai tilan erityispiirteistä. Kunnioitamme toisen ammattilaisen osaamista ja teemme parhainta jälkeä silloin, kun toinen osapuoli luottaa Bemin suunnitteluosaamiseen.

Olemme yksi parhaista KNX-tekniikan osaajista Suomessa. Suunnitteluosaamisemme takaa, että valaistuksen lisäksi asiakas tienaa valitessaan rakennusautomaatioon avoimen KNX-järjestelmän. KNX:n etuna on, että siihen voidaan liittää minkä tahansa laite- ja tarvikevalmistajan tuotteita. Lisäksi järjestelmä on helppokäyttöinen ja helposti uudelleen ohjelmoitavissa. Jos itse et halua panostaa KNX-osaamiseen, me hoidamme se puolestasi. Koska olemme yksi neljästä valtakunnallisesta KNX-kouluttajasta, asiakkaillamme on mahdollisuus myöhemmin kouluttautua KNX-osaajiksi. Voit myös tilata meiltä täsmäkonsultointia KNX:ään liittyvissä kysymyksissä. Käyttämällä KNX:ää rakennuksen omistaja säästää myös jatkossa: KNX-tekniikkaa poistaa tai vähentää uusien sähköasennustöiden tekemisen tarvetta. Ne korvataan uudelleen ohjelmoinnilla.

JULKISET TILAT
JULKISIVUT JA PUUTARHAT